Turvapaikanhakija kotoutuu toimiessaan vapaaehtoisena.

5

Oma-aloitteisuus toi turvapaikanhakijalle vapaaehtoistyöpaikan
Viime vuoden elokuussa Suomeen saapunut Mohammed ”Muhis” Halafi joutui jättämään 21-vuotisen elämänsä taakseen Irakiin. Pitkän aikaa vastaanottokeskuksessa asuneena Muhis ei tehnyt päivisin muiden turvapaikanhakijoiden tavoin juurikaan kummia. Munkkiniemen nuorisotalon viereinen jalkapallokenttä täyttyi kuitenkin vastaanottokeskuksen asukeista päivittäin, ja jalkapallo antoi ajanvietettä muiden nuorten tavoin hänenkin päiville.
Päivittäin kentällä pelaillessaan Muhis törmäsi pian Alec Ijäsiin, 15, jonka kanssa ei tässä vaiheessa yhteistä kieltä löytynyt. Suomeen tullessaan oli Muhis kuitenkin kirjoittanut vihkoonsa suomi-arabia sanastoa, jonka avulla kommunikointi alkoi hioutua pikku hiljaa paremmaksi ja paremmaksi. Nyt suomen kieli sujuu lähestulkoon kuin vanhalla tekijällä, ja oma paikkakin tuntuu löytyneen Helsingistä.
Ei ollut hajua, mikä nuorisotalo on
Jalka astui ensimmäistä kertaa Munkkiniemen nuorisotalon ovista sisään marraskuussa 2015 Alecin suostuttelemana. Lupaa käytiin kysymässä talon nuoriso-ohjaaja Anne Laineelta, sillä olihan Muhis kuitenkin 21-vuotiaana talolle yli-ikäinen. Hieman vaikeroiden sinne ensimmäistä kertaa mentiin, sillä tällöin hänellä ei ollut vielä harmaintakaan aavistusta mitä tai mikä nuorisotalo on. Nyt aika on kulunut kuitenkin lähestulkoon päivittäin talolla, eikä päivääkään hän kertomansa mukaan vaihtaisi pois.
– Nyt tämä on vähän niin kuin toinen koti ja perhe, hän toteaa iloisena.
Halusi sitoutua vapaaehtoisuuteen
Alkuun aika kului nuorisotalolla oleillessa yhtenä muiden joukossa. Pian korviin kantautui kuitenkin sana vapaaehtoisuus, jolloin ei kahta kertaa mukaan lähtemistä mietitty. Alkuun Muhikselle ehdotettiin, että hän olisi nuorisotalolla kerran viikkoon, mutta se ei tullut kuuloonkaan, vaan hän halusi antaa sataprosenttisen työpanoksensa koko työyhteisölle ja nuorisotalolle.
Nykyisin aika kuluu päivittäin talolla. Muhis tekee lähestulkoon samoja hommia kuin vakituisetkin työntekijät. Päivät menevät nuorten kanssa pelatessa ja oleillessa. Parasta ovat kuitenkin hetket, jolloin hän saa surulliselle nuorelle paremman mielen, ihan vain läsnäolollaan, keskustelemalla ja ehkä joskus myös hieman vitsailemalla sekä huumorin kukkasta viljelemällä.
– Muhiksesta on tullut yksi työyhteisön jäsen, oikea työntekijä, ystävä ja melkein kuin oma poika. On ihanaa, kun vastaan tulee nuori aikuinen, joka sitoutuu tällä tapaa vapaaehtoisuuteen, Anne kertoo hymyssä suin.
Vapaaehtoisuus on selkeyttänyt tulevaisuuden suunnitelmia
Maaliskuussa järjestetty vapaaehtoiskoulutus antoi Muhikselle selkeämpää suuntaa ja varmuutta siitä, mitä nuorisotyö pitää sisällään. Koulutuksen jälkeen oli ymmärrystä enemmän siitä, mikä alan tarkoitus on, ja mitä toiminnalla voidaan ennaltaehkäistä. Ystäviä on tullut vähintään kourallinen, taitoja karttunut tiuhaan tahtiin ja ammattitaitoa kertynyt päivä päivältä aina vaan enemmän. Muhis kertoo, että on tykästynyt vapaaehtoisuutensa kautta niin paljon nuoriso-ohjaajan työhön, että lähtisi joku päivä mielellään opiskelemaan siitä itselleen ammatin. Alkuun hänen täytyy kuitenkin odottaa Maahanmuuttoviraston päätöstä pysyvästä oleskeluluvasta, joten siihen asti moni asia on vielä auki.